perjantai 24. tammikuuta 2014

Taikatalvi

Tammikuu, taikatalvi.
Valkoinen huntu peittää maiseman, taivaanranta hehkuu auringonlaskun sävyjä, lumi narskuu kengän alla.


Pakkasen paukkeesta huolimatta huomaan, että nautin kovasti talvesta. Ulkona on niin raikasta ja virkistävää, valkoinen kauneus peitti vihdoin alleen pitkän ja pimeän syksyn. Ja mikä parasta, tammikuussa katse kääntyy kohti kevättä.


Alkuvuosi on ollut yhtä hulinaa! Vaikka eipä kai se hulina ihmisen elämässä milloinkaan helpota. Tässä hulinassa on unohtunut yhtä sun toista, sattuu ja tapahtuu :) Mutta ei kai se onneksi niin vakavaa ole, tämä elämä! Kaikesta hulinasta huolimatta tai juuri sen vuoksi tammikuulle on mahtunut monta pientä suurta kaunista hetkeä. Asioita, joisa voi näin uuden vuoden alussa iloita ja olla kiitollinen. Lyhyempi työaika on niin hyvä! Meille on tullut tavaksi käydä miehen kanssa perjantaisin lounastreffeillä, ja olemme jopa yhdessä ehtineet Aaroa vastaan - voi sitä riemua kun hän huomaa meidät ja juoksee vastaan Saraa nimeltä huutaen!


Pakkasista huolimatta lapset toivovat luistelemaan päivästä toiseen. Jäällä on vietetty aikaa koko perheen voimin, koira mukaan lukien!

 
Viime viikonloppua vietimme Helsingissä - oli kivaa ja teki hyvää!! Kiitos rakkaat Sohvi ja Abel parhaasta mahdollisesta joululahjasta - lasten kanssa vietetystä ajasta ja lasten yökyläilyreissusta (ja meidän aikuisten vapaa-viikonlopusta) :) Oli myös kiva viettää aikaa yhdessä koko porukka Abelin ihania epsanjan herkkuja maistellen <3

Onnea uuteen kotiin! Hymyli kurkkaa Sohvin kainalosta :)
Muutama kuva siskon kännykästä heidän retkeltään :) Mun murut <3
Katsokaa, junia!

 Parenthood simulatorin aikana meidän perheen aikuisilla oli aikaa juhlistaa tätä eloa, käydä illallisella, nautiskella ajan kanssa ja rentoutua ihan kunnolla kerrassaan mahtavissa puitteissa Katajanokalla :)



Huomaan, että olen myös ja taas kiitollinen teistä aivan ihanista ystävistä. Tuntuu hyvältä ihmetellä yhdessä elämää, jakaa ilot ja surut. Eilen posti toi ystävältä dvd:n kutkuttavaa hömppää high heels and high hopes, ihan muuten vaan <3 Nassis <3 Huomenna saamme yhdet rakkaat piitkästä aikaa kyläilemään :) Teiltä saan viisaita ajatuksia ja mitä kaikkea muuta :) Töissäkin on ollut taas kerrassaan lennokasta - kaikkea pientä kivaa reissua on työn alla ja oman arjen "konsultaatiota" saa tarvittaessa myös ilta-aikaan ihan koko tiimin voimin :) Voisiko enempää toivoa?


Perhe ja ystävät, maailman rakkain koti, merkityksellinen ja aina uutta elämästä opettava työ, mahdollisuus kouluttautua, ihmetellä ja oivaltaa. Melkein puoli vuotta maltoin pysyä erossa opiskelusta, nyt taas mennään..

Oli hyvää juttuseuraa Aurajoen rantaa kävellessä, joten kuvat jäivät tähän..

Ensimmäiset päivät olivat varsin intensiivisiä ihan psykodraaman merkeissä. Päivät veivät meidät pohtimaan omaa saatua vanhemmuutta, oman lapsuuden perheen perintöä. Jälleen kerran oli hyvää tekevällä tavalla hämmentävää huomata miten spontaanisti ja intuitiivisesti tunnemuistot ja kokemukset heräävät rooliin eläytymällä eri tavalla kuin puheen tasolla tai kirjoittelemalla. 
Ne aivopuoliskojen ja -rakenteiden pienet suuret erot. Turun reissut jatkuvat seuraavan vuoden ajan kuukausittain, aikas jännää :)

Meillä on luvassa taas juhlahulinaa esikoisen täyttäessä 8 vuotta!
Luvassa myös yövieraita ja SuperBowl!
Huhtikuun juhliakin täytyy alkaa jo pian tuumailla ihan toden teolla. Eli hulinaa riittää.. 

Kauniita talvipäiviä ja taikatalvisia hetkiä teille rakkaat!
Ja hyvää viikonloppua!
<3 Sonja
lounastreffeille lähdössä :)
Niin ja mun piti siivota tää kämppä tämän aamupäivän aikana, mutta en sitten siivonnut.. :)



10 kommenttia:

  1. <3 Mukavia kuvamuistoja yhteisestä viikonlopustanne pääkaupungissa ja hyviä, lämpimiä ajatuksia läheisyyden, ystävien ja oman perheen merkityksestä. Myös tästä luonnon kauneudesta ja kosketuksesta kaikkina vuodenaikoina<3 . Lämmöntäyteisiä ajatuksia sinulle tyttöni erityisesti juuri tänäaamuna <3<3 äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinulle samoin lämmöntäyteisiä ajatuksia <3 Yhdessä eteenpäin <3

      Poista
  2. Hieno otos tuo kuva, jossa punaiseksi, ilmeisesti auringonnousussa, värjäytynyt Näsinneula!

    Kaikkea hyvää teidän sydäntalveenne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit ja kiitos viestistäsi :) Tuo oli niitä hurjan kylmien pakkaspäivien otoksia, joita oli pakko pysähtyä kuvaamaan sormet koppuraisena. Auringonlasku värjää siinä kauniisti maamerkkiämme. Kiitos samoin hyvää ja kaunista talven aikaa koko perheellenne <3

      Poista
  3. Hih, luotiin taas kivoja muistoja yhdessä! Viikon päästä nähdään taas super bowlin merkeissä.. Täällä yks kloppi jo odottelee innolla ;D

    Tervetuloa uudestaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja ja rakkaita muistoja <3 Kiitos ja tervetuloa, kisakatsomo jo kuumenee.. ;)

      Meillä saattaa olla keikkaa sinne suuntaan ennemmin kuin arvaammekaan, turneereissua, joten kiitos kutsusta ;) <3

      Poista
  4. ops tuli Abelin profiilista :)

    VastaaPoista

Jaa ajatuksesi kanssani. Ilahdun, jos jätät merkinnän käynnistäsi :)