Syyskuu käy kohti loppuaan. Ilmanala vaihtuu, luonto ja mieli kääntyvät kohti talven odotusta.
Tänään astellessani töistä kotiin samanaikaisessa syysauringon paisteessa ja raikkaassa sadekuurossa, tervehti minua kotikatumme ylle kaartuva kokonainen sateenkaari. On se vain aina yhtä kaunis ja yllättävä näky!
![]() |
| Onneksi on kännykkäkamera - kauneutta kun voi kohdata yllättävissäkin paikoissa :) |
Olen nähnyt kuluneen viikon aikana jo kolme sateenkaarta. Mietin, mitä luontoäiti
yrittää näin kertoa. Ehkäpä niin, että asioilla on tapana järjestyä ajallaan ja
omalla paikallaan. Harmainkin pilviverho väistyy lopulta paljastaakseen takaansa
sinisen taivaan ja ehkäpä jopa kauniin auringonlaskun.
![]() | |||||||||||||||||
| Sateen jälkeen |
Viimeisen viikon aikana on kuljettu sateesta aurinkoon, melkeinpä vuodenajasta toiseen. Vielä viime viikonloppuna istuimme iltaa auringon laskuun mökkikallioilla, ja ilta jatkui pimeässä syyskuun yössä kynttilöin ja lyhdyin valaistussa kesäkeittiössä. Lapset jopa kävivät vielä uimassa järvessä - myös ilman saunaa!
![]() |
Muutamia päiviä tämän jälkeen kaivettiin kiireesti esiin tumppuja ja pipoja, satoi ensilumi! Rakeita ne taisivat olla, mutta Aaro oli ensilumesta niin onnellinen, että kyllä meidän pihassa taisi sataa lunta.
![]() |
| Ensilumirakeet :) |
Mökillä saimme maalattua uuden torpan. Maalaaminen on sitten mukavaa puuhaa. On rauhoittavaa vedellä pensselillä edes sun takaisin, ja on palkitsevaa nähdä heti oman käden jälki.
![]() |
| "Minäkin maalaan!!" |
![]() |
| Katajan sävyinen valmis torppa, kaunis! |
Sekä kotona että töissä elämä on tällä viikolla kutsunut ihmettelemään itseään, jos mahdollista jopa tavanomaista määräänsä enemmän. Hetkellisesti se on kamalan rankaa, vaikka tavallaan tekee kovasti hyvää pysähtyä reflektoimaan omia ajatuksia ja tunteita, ihmissuhteita ja elämää. Olen maailman onnekkain tyttö siinä mielessä, että minulta löytyy kotoa aivan loistava keskustelukumppani. Vastaavasti työnohjaus on tällä viikolla haastanut minua miettimään millaisia asioita haluan (työ)elämääni lisää, ja mistä haluan luopua, mitä jättää taakseni. Nyt mieli on levollinen, kompassin suuntaa on taas hetkeksi otettu.
![]() |
| Mökin lempitauluni. Niin kaunis ja levollinen Jouko-papan Ompelijatar. |
Huominen päiväni vierähtää vielä poikkeuksellisesti töissä, kuitenkin varsin mieluisassa työtehtävässä pienten ihmisten vahvuuksien äärellä. Saanpa vielä omankin perheeni vieraakseni "toiseen kotiini".
Teille kaikille toivon tunnelmallista viikonloppua ja kynttilöiden valoa!











Kiitos Sonja siitä kosketuksesta minkä sain taas tänä kirkkaana lauantaiaamunakatsellessani herkkiä kuviasi ja tunteikkaita ajatuksiasi.Ihana kuva tuo kun Elsa maalasi syysasussaan pikkumökin ovea<3.Nuo muutama lumihippunen kädelläsi antoivat myös lupauksen tulevan talven valosta.Kiitos että kannoit minutkin taas tähän päivään<3 .Ulkona on kaunista ja kirkasta:) minun on juuri nyt hyvä olla<3 <3 .Paljon lämpöä ja rakkautta kotiisi tälle viikonlopulle<3
VastaaPoistaVoi kiitos <3 Kiva kun kävit taas kurkistamassa tunnelmia ja ajatuksia, se ilahduttaa! Toivottavasti sinulla on ollut hyvä viikonloppu ja hyvä olla.
Poistaps.unohdin laittaa loppuun että olin äiti:)
VastaaPoistaTietysti sinä <3
Poista