Meillä on koululainen! Nyt se tuntuu itsestään selvältä. Meidän Aaro kuuluu koulun pihalle juoksemaan, nauramaan, koulumatkalle kuljeksimaan. Näin sen kuuluukin olla.
Koulun pihalle saapui kuitenkin pian monia tuttuja kavereita, ja pian hän jo juosta viiletti kallioilla. Koulun piha on jotenkin ihana mielestäni. Ei lainkaan aidattuja alueita, paljon puita ja kallioita, korkeuseroja.
Tässä on selkeä ero aikasempaan - luottamus.
Ohje on, ei saa mennä kävelytielle tai parkkipaikalle, se riittää.
Koulupäivän jälkeen juttua riitti. Ekaluokkalainen halusi kertoa mitä kaikkea koulussa oli tapahtunut, missä hän istuu ja mikä oli hauskaa. Koulussa on tosi kivaa! Välitunnilta Aaro mm. kertoi, että hän oli mennyt kysymään 3. & 4. luokkalaisilta pojilta pääseekö hän mukaan futispeliin. Mukaan oli päässyt, hän oli tehnyt kaksi maalia, ja pojat olivat sanoneen: "Kyllä sä nyt näköjään jotain osaat" :) Tosi kiva juttu, että jalkapallo voi toimia yhtenä väylänä liittyä uusiin kavereihin.
![]() |
| Aapisen lukuläksy luetaan vielä siskolle iltasaduksi. <3 |
Muutaman koulupäivän jälkeen ekaluokkalainen sai oman kotiavaimen, vapauden kulkea itse. Kyllä poika kasvoi silmissä. Voi sitä iloa ja riemua, kasvoilla ilme: "Vihdoinkin te tajusitte! Kyllä mä pärjään ja osaan!"
![]() |
| Ikioma kotiavain: "Olen luottamuksen arvoinen." |
Toivon paljon riemukkaita hetkiä jokaiselle koululaiselle.
Tästä se lähtee!
Sonja <3



Ihan odotin tätä merkintääsi. Aaro on rohkea poika, se on hyvä juttu. Ja voi, miten söpö toi lukuhetki.
VastaaPoistaVoi, kiva! :) Itselläkin oli mielen päällä jo koko viikon, lopulta sunnuntai-aamu tarjosi tilaisuuden. Onneksi tämä tekninen puoli nopeutuu koko ajan. Kun saa vikkelämmin aikaiseksi, niin pienessäkin välissä on mahdollista tarttua ajatukseen.
PoistaLuin herkistynein mielin Aaron ensimmäisestä koulupäivästä ja ensimmäisestä kouluviikosta.Aaro on hieno poika ja varmasti koulu tuo hänelle paljon hienoja kokemuksia ja uusia kavereita.Tunteet ovat kuitenkin pinnassa<3 onhan Aaro mun lapsenlapseni<3 <3
VastaaPoista<3 Yhdessä jakaen, matkaa tehden <3 Näin se aika kuljettaa eteenpäin. Hienoa, että kommenttisi tuli nyt perille :) Katsotaan vielä tuo kuva uudelleen kuntoon.
PoistaNiin ne pikkuset kasvaa. Ystävänkin tyttö aloitti kahdeksannenluokan. Tuntuu että juurihan se meni ensimmäiselle luokalle... Aika kuluu niin kauhean nopeasti.
VastaaPoistaTotta! Vuosien kulumisen huomaa juuri siitä, että lapset kasvavat.
PoistaIso jätkä ja oma avain :D Muistan kun ite sain avaimen ekalla luokalla. Meillähän oli Keijunkujalla niitä elekronisia avaimia.. Halusin kumminkin välttämättä semmoisen "oikean" avaimen :)
VastaaPoistaVoi sua, ekaluokkalainen Sohvi silloin <3 Avain oli niin tärkeä juttu, Aaro kasvoi silmissä! Hän nauttii kun saa nyt kulkea itse, haluaa avata oven vaikka olisikin mukana :)
Poista